About dutkans

Heta Heiskanen

Sananen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen saamelaisia koskevasta oikeuskäytännöstä

Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) ja sitä koskeva oikeuskäytäntö ei ole nykyisellään tarjonnut tehokasta oikeussuojakeino saamelaisille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei strategista litigaatio, voisi muuttaa tilannetta. Strategisella litigaatiolla tarkoitetaan sopivien yksittäistapausten etsimistä oikeuskanteita varten, jotta oikeudellisen linjavedon kautta saataisiin aikaan laajempi yhteiskunnallinen muutos.

Jotta tulevaisuuden oikeuskäytäntö voisi kehittyä alkuperäiskansan oikeuksia paremmin turvaavaksi, on syytä tunnistaa selittäviä tekijöitä nykyiselle tilanteelle ja pohtia, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) yleiset opit voisi valjastaa strategisen litigaation tueksi.

Muutamista nykyisen käytännön selittävistä tekijöistä

Varhaisen oikeuskäytännön selittävinä tekijöinä on ainakin osaksi se, että alkuperäiskansan oikeuksien ja vähemmistöoikeuksien kehitys ei ollut tuolloin vielä valtavirtaistunut. Kehityskaarta voidaan verrata romanien oikeuksien tunnustamiseen ja turvaamiseen EIS:n piirissä, sillä prosessi oli myös alkuun hidas. Keskeisenä muutostekijänä romanien oikeuksia koskevien tuomiolinjojen muuttumisessa oli, että vireille laitettiin useita tapauksia, joissa oli aktiivisesti mukana järjestöt, jotka tuottivat monipuolista näyttöä romanien syrjinnästä.

Romani- ja muista vähemmistöoikeuden tapauksista on opittavissa, että erityinen kulttuuri ja elämäntapa on suojattu EIS:n artiklan 8 alla, joka suojaa yksityiselämää. Nykyisissä alkuperäiskansaa koskevissa oikeustapauksissa EIT:n artiklaa 8 ei kuitenkaan ole voimakkaasti hyödynnetty, vaan on nojauduttu enemmän artikloihin 6 ja ensimmäisen lisäpöytäkirjan ensimmäiseen artiklaan koskien omaisuudensuojaa.

Joissakin alkuperäiskansaa koskevissa oikeustapauksissa on myös ollut prosessiin liittyviä puutteita, eli esimerkiksi kotimaisia oikeussuojakeinoja ei ole käytetty loppuun saakka. Tällaiset ongelmat ovat suhteellisen yleisiä, eivätkä niinkään kytköksissä alkuperäiskansan oikeuksiin.

Tulevaisuuden tapausten argumentaation rakentamisesta

Handölsdalen Sami village and others v. Sweden tapauksen eriävä mielipide näyttää tietä tulevaisuuden kanteiden argumentaation rakentamiselle. Kuten Timo Koivurova on tuonut esiin, tuomari Ziemele viittaa omassa mielipiteessään alkuperäiskansan oikeuksien kehittymiseen ja vakiintumiseen ja katsoo, että EIT:n tulisi ottaa huomioon kansainvälinen kehitys.

Olisi EIT:n omien tulkintaoppien, eli konsensus-opin, dynaamisen tulkinnan ja kansainvälisten trendien tulkintaopin mukaista ottaa huomioon kansainvälinen kehitys eli esimerkiksi ILO 169 sopimus ja YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus.

Konsensus-opilla viitataan siihen, että EIT katsoo eri lähteiden valossa, onko asiasta eurooppalainen tai kansainvälinen yhteisymmärrys. Esimerkiksi alkuperäiskansan oikeudet on kehittynyt YK:n, ILO:n ja eri alueellisten ihmisoikeustoimijoiden keskuudessa siten, että EIT voisi olla valmis katsomaan alkuperäiskansan oikeuksien vakiintuneen.

Dynaamisella tulkinnalla tarkoitetaan sitä, että Euroopan ihmisoikeussopimusta tulee tulkita kulloisenkin ajan ja yhteiskunnan hengessä niin, että ihmisoikeudet antavat suojaa reagoi yhteiskunnan uudenlaisissa olosuhteissa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen laatimisen aikaan alkuperäiskansan oikeuksien kehitys ei ollut samanlainen kuin nyt, joten kun tilanne on muuttunut, tulisi se vaikuttaa myös siihen, miten EIS tulkitaan tässä ajassa.

Kansainvälisten trendien tulkintaoppi viittaa siihen, että EIT ei tee tulkintaansa tyhjiössä, vaan ottaa tarvittaessa huomioon erilaiset kansainväliset kehityskulut, myös ei-oikeudellisesti sitovat trendit, jos ne tarjoavat tukea uudessa tai muuttuneessa tulkintatilanteessa. EIT on esimerkiksi katsonut, että ympäristöllä on kasvava merkitys yhteiskunnissa, sillä niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti on kehitetty ympäristörikosten kriminalisointia. Tämä linjaus on tehty siitä huolimatta, että itse sopimusteksti ei viittaa lainkaan ympäristöön erityisenä suojeltuna intressinä.

Haasteeksi saattaa vain muodostua, että EIT muuttaa useimmiten tulkintalinjaansa edellä mainittujen oppien avulla suuressa jaostossa muiden jaostokokoonpanojen sijaan. Suuren jaoston käsittelyyn pääsee vain hyvin rajattu määrä tapauksia vuosittain.

Martin Scheinin on katsonut omalta osaltaan, että tulkinnan muutos edellyttäisi todennäköisimmin hyvin vakavan loukkauksen löytymistä. Vakavimpiin loukkauksiin voidaan katsoa etenkin ehdottomien oikeuksien loukkaukset eli loukkaukset jotka koskevat oikeutta elämään tai kidutuksen kieltoa. Tämäkin näkemys on perusteltu nykyisen EIT:n oikeuskäytännön valossa, sillä mitä vakavampi loukkaus, sen todennäköisemmin EIT voi katsoa, että loukkaus on EIS:n hengen ja päämäärän vastainen.

Itse näen, että vipuvartta voi saada lisäksi nykyisistä, etenkin artiklan 8 alla käsitellyistä ympäristötapauksista, sillä saamelaistapaukset kytkeytyvät monesti maankäyttökysymyksiin, joita on käsitelty nimenomaisesti artiklan 8 yhteydessä. Ympäristötapauksissa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi tiedonsaanti- ja muutoksenhakuoikeuksiin sekä terveyteen liittyviin haittoihin. Samanaikaisesti oli tärkeää huolehtia, että argumentaatiossa otetaan huomioon nykyinen vähemmistöoikeuden kehitys ja valtioiden positiiviset toimintavelvoitteet. Positiivisilla toimintavelvoitteilla viitataan valtioiden edistämisvelvoitteisiin, joihin lukeutuu mm. riittävän lainsäädännön kehittäminen, valvontamekanismien ylläpitäminen ja konkreettisten toimenpiteiden tekeminen oikeusloukkausten ennaltaehkäisemiseksi.

Heta Heiskanen

HTM, VTM

yliopisto-opettaja

Johtamiskorkeakoulu

Tampereen yliopisto

 

Heta Heiskanen

Porot kuuluvat tuulelle
Puheenvuorodokumentti Porot kuuluvat tuulelle antaa Käsivarren paliskunnan porosaamelaisten kertoa omalla äänellään, minkälaisia uhkia perinteiseen saamelaiseen poronhoitoon kohdistuu. Dokumentin kertojana toimii näyttelijä, juristi ja toimittaja Anni-Kristiina Juuso.
Dokumentti kuvaa, kuinka Käsivarren alueelle kohdistuu monenlaista maankäyttöpainetta, mukaan lukien malminetsintä, vesipumppuvoimala, rautatie, EISCAT_3D tutka, luonnontieteellinen tutkimus Mallan luonnonpuistossa ja turismi. Yhdessä kaikki nämä kilpailevat maankäyttömuodot kaventavat perinteisen jutaavan poronhoidon tarvitsemia laidunmaita.
Uhista huolimatta ”saamelaiset ovat kuitenkin sitkasta kansaa”, kuten eräs dokumentin saamelaisista toteaa. Dokumentti kertookin ympäristöuhkien lisäksi keskeisesti yhteisöstä, joka ymmärtää, että kulttuurin säilyttäminen on tärkeää ja arvokasta. ”Saamelaiskulttuuri on kuin pallo, siinä kaikki ovat tärkeitä vauvasta vaariin, jos siitä poistaa yhdenkään pienen osan, se murtuu se pallo”, tiivistää yksi yhteisön jäsenistä.
Dokumentti kuvattiin vuoden 2015 aikana kolmella eri kenttämatkalla Käsivarren Lapissa ja se syntyi osana Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hanketta, jota koordinoi Lapin yliopiston Arktinen keskus yhteistyössä Tampereen ja Helsingin yliopistojen kanssa. Hanketta rahoitti Koneen Säätiö Jakautuuko Suomi -ohjelmastaan.
Dokumentin kuvaus: Hamid Al-Sammarraee, Assi Harkoma, Heta Heiskanen ja Päivi Kapiainen-Heiskanen. Musiikki: Kalle Ylitalo. Leikkaus: Harri Räisä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Päivi Kapiainen-Heiskanen. Kertoja: Anni-Kristiina Juuso.
Levikki
Tulevat:
– Wildlife Vaasa Nature Film Festival, 30.9.2016
– Native Spirit Festival, Lontoo, lokakuu 2016
– Sunrise Film Festival, 29.9.-2.10.2016, Nova Scotia, Kanada
– Tampereen yliopisto, 31.10. klo 15-17, Päärakennus A1, Tampere
– Tunturilatu 70v juhlat, 6.11. klo 10 Peurunka, Lauka

Näytetyt:
– Skábmagovat 21.1.2016 / Inari
– Jään reunalla festivaali, Helsinki 22.1.2016
– Savonlinna International Nature Film Festival 20.8.2016
– Rauma Blue Sea Film Festival 20.8.2016
-Saamelaisten kansallispäivä Hetta, Enontekiö 6.2.2016
– Porokuninkuusajot, Inari 2.3. Siida
– Lapin yliopisto, Rovaniemi 7.4.2016

Elokuva on mahdollista nähdä myös Rovaniemellä Arktikum-talon kirjastossa tietokoneella. Jos haluat näyttää dokumenttia kouluissa, yliopistoilla tai muussa tilaisuudessa, tiedustelut voi lähettää käsikirjoittajalle ja ohjaajalle Päivi Kapiainen-Heiskaselle: paivi.kapiainen@mediaali.fi
Kirjoittaja:
Heta Heiskanen, VTM, HTM
Kirjoittaja tekee väitöskirjaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ympäristökäytännöstä Tampereen yliopistossa, mutta Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? hankkeessa hän kuvasi helikopterista dokumentin ilmakuvat ja perehtyi paikallisten saamelaisten ympäristöpäätöksenteon haasteisiin.

– Eivät he kuitenkaan kerro mitään, tulette näkemään, toteaa Metsähallituksen edustaja ennen kokouksen alkua.
– Ei hän meitä kuuntele. Ihan kuin puhuisi toisesta korvasta sisään ja sama tulisi suoraan toisesta ulos, yksi osallistujista totesi hiljaa.

Niin sovittelut usein alkavat. On pettymystä ja epäluottamusta. On kuitenkin myös toivoa ja halua löytää yhteisymmärrys. Muuten ei istuttaisi saman pöydän ääreen.

Ympäristösovittelu on uusi sovittelumuoto Suomessa. Yksinkertaisimmillaan ympäristösovittelu ei poikkea rikos- ja riitasovittelusta. Rikos- ja riitasovittelu on rikosprosessin vapaaehtoinen mekanismi, jossa puolueettomat sovittelijat auttavat osapuolia löytämään yhteisymmärrystä ja sopimaan yksityisoikeudellisista korvauksista sitovalla sopimuksella. Rikos- ja riitasovittelu on ollut käytössä jo pitkään ja se on vakiintunut malli, jota myös lainsäädäntö sääntelee. Rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistoon voi olla yhteydessä kuka vain ja sen käyttäminen on maksutonta. Edellytyksenä on vain osapuolien vapaaehtoinen sopimishalu.

Miksi ympäristöasioille tulisi sitten olla oma sovittelumuotonsa? Kaikissa tapauksissa erityinen ympäristösovittelu ei ole välttämätön, vaan nykyistä rikos- ja riitasovittelujärjestelmää voidaan hyödyntää. Rikos- ja riitasovittelu soveltuu ympäristöä koskeviin kiistoihin silloin kun osallistujamäärä on rajallinen ja ongelma selvärajainen. Esimerkkinä tällaisesta ympäristökiistasta toimii kahden naapuruksen välinen erimielisyys, saako aallonmurtajaa rakentaa ja jos, niin millaisen.

Ympäristötapausten ollessa usein laajempia, monimutkaisempia ja ympäristöpäätöksenteon kestäessä pitkään, erityiselle ympäristösovittelulle on lisäksi tarvetta. Esimerkiksi kaava-valmisteluun voi osallistua satoja ihmisiä, yrityksiä ja järjestöjä. Kaavoitukseen kytkeytyy yleisen edun punninta ja erilaiset periaatteelliset erot. Yrittäjät haluavat yhtä ja luonnonsuojelujärjestöt toista, vaikka maa pitäisi rauhoittaa poroelinkeinolle. Prosessi voi kestää kuukausia tai vuosia sekä rikkoa ihmisten välejä. Vaikka osapuolet olisivatkin muutoin samanmielisiä, loppukädessä kunnalla on kuitenkin valta päättää esimerkiksi kaavoitusasiasta haluamallaan tavalla. Nykyinen rikos- ja riitasovittelu ei pysty vastaamaan näihin kaikkiin tarpeisiin ja haasteisiin.

Rajoituksista huolimatta sovittelua voi nykyisellään soveltaa maankäyttöä koskeviin erimielisyyksiin ja etenkin ennaltaehkäisyyn. Soviteltavia asioita voivat olla esimerkiksi moottorikelkkojen reititykset ja käyttö.Tällöin sovittelun oppeja voi ajatella järjestelmän sijaan työkalupakkina. Sovittelun työskentelymallit, puolueettomien sovittelijoiden käyttö takaisi oikeudenmukaisemman ja valtasuhteiltaan symmetrisemmän neuvotteluprosessin. Sovittelussa tärkeää, että jokainen saa puheenvuoron tasavertaisesti ja tulee ymmärretyksi. Sen voi taata koulutettu sovittelija.

– En tullut edes ajatelleeksi tällaisia asioita. Nyt otetaan kunnolla aikaa teille valmistella tämä lausunto, Metsähallituksen edustaja totesi kokouksen lopuksi.
– Hyvä kokous, sai tietoa, yksi osallistuja hymyili.

Vuoropuhelu ja kunnioitus luovat sovintoa. Joskus niiden palauttamista voi auttaa puolueeton sovittelija. Yrittää kannattaa aina, sillä sovinto ei ole vain kaunis sana. Se on myös hyvä tunne.

Onnistuneita kokemuksia vuoropuhelun rakentamisesta ympäristöpäätöksenteossa saamelaisalueella saatiin Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? –hankkeessa, joka avusti Käsivarren alueen porosaamelaisia.

Heta Heiskanen, OTM, tohtorikoulutettava